Liettuassa koiranäyttelyssä

Oli aikoinaan sellainen koiramatkojen yrittäjä kuin T:mi Bussillinen. Tämä yhtiö toimi Jyväskylässä. Oli yhden naisen yritys. Kuulin tällaisesta matkojen järjestäjästä ja päätin ottaa yhteyttä. Näin tein ja tiedustelin tulevia matkoja ja vähän tietysti hintojakin. Varasin sitten matkan Liettuaan, Vilnaan. Siihen aikaan piti ilmoittaa itse koirat näyttelyyn jne.

Matkapäivä koitti ja lähdettiin suurella jännityksellä reissuun. Toinen ranskiksistani, Actual Lulun Rudi, olikin sellainen stressipussi ettei rajaa. Se oli niin läkähdyksissä jo muutaman ajokilometrin jälkeen, että pelkäsin sen saavan lämpöhalvauksen. Eipä ollut muuta vaihtoehtoa, kuin että seisoin koko matkan Tallinnasta Vilnaan (n.600 km) koiran häkin vieressä. Koira oli huomattavasti rauhallisempi ja rennompi, kun näki mamman koko ajan. Näin sitten matkasimme ja tulimme perille.

Näyttely oli seuraavana päivänä ja meillä kehä alkoi joskus siinä klo 12 aikoihin. Seisoin koko ajan siinä kehän vieressä ja katselin miten siellä toimitaan. En kyllä päässyt perille oikein säännöistä. Sieltä poistui koiria keltaisilla nauhoilla jne. Olin päättänyt, että pois kehästä en lähde, ennen kuin käskevät.

Tuli urokseni vuoro ja minä sitten menin kauhunsekaisilla tunteilla kehään. Meillä oli naistuomari ja hänellä oli myös harjoitusarvostelija kehässä. Nosti koiran pöydälle ja siinä menikin sitten aikaa. Koirani "pilkottiin" pala palalta ja kova sepustus kävi kehässä näiden tuomareiden kesken. Arvostelu kesti ja kesti... kunnes sitten sain luvan nostaa koira maahan ja tehdä liikkeet. Sain keltaisen nauhan ja ajattelin... no voihan, näinkö tässä nyt sitten kävi. (meillähän kelt. nauha oli silloin 3) Jäin kuitenkin kehään seisomaan. Oli vielä muutama uros siinä luokassa ja ne arvosteltiin nopeasti. Loppujen lopuksi olinkin yksin koirani kanssa kehässä. Se tarkoitti, että koirani oli voittanut luokkansa!! Sitten tuli paras uros kilpailu ja siinä voitti sitten junnu ja me toisena. Sain sertit ja cacibit ja olin tietty riemuissani.

Tuli narttujen vuoro ja minulla narttu (Vinzenta Temi Mathilda) avoimessa luokassa. Nuorempia oli aika monta, joten jouduin odottamaan jonkin aikaa. Tuli vihdoin meidän vuoro ja siinä meni taas aikaa rutkasti, kun sitäkin "pilkottiin" ja kova selitys taas kävi. Tuomarilla oli niin kamalat tupakantuskat, että meni välillä käärimään sätkää ja tuli jatkamaan arvostelua tupakka kädessä. Minulla oli varmaan naama ällistyneen näköinen siinä vaiheessa.

Sain sitten tehdä liikkeet ja sen jälkeen oli vuorossa pn kilpailu. Narttuni voitti ja sitten olikin vuoro ROP/VSP kilpailulle. Sain urokselleni äkkiä jonkun siitä kehän laidalta narun päähän ja niin sitä mentiin kehään. Koiria oli kehässä 4 ja ihmettelin miksi. No, sehän selvisi kyllä, kun jälkeenpäin sain tietää, että siinä oli myös parhaat junnut.

Uroksissa junnu voitti, minun oli toinen ja narttuni... en tiennyt mitä se sai, joten menin kysymään. Kehäsihteeri tokaisi minulle BOB. Enpä oikein ymmärtänyt silloin, mikä on BOB, joten jäin odottamaan palkintoja. Sieltähän tuli sitten sertit ja cacibit myös nartulleni. Molemmista tuli myös Liettuan valioita!! Kyllä sitä oli niin ummikko silloin kaikessa, ettei oikein mistään mitään ymmärtänyt.

Illalla sitten alkoi kotimatka, joka toistui samalla tavalla kuin tulokin, eli seisoin koiran häkin vieressä koko tulomatkan. Latvian ja Eestin rajalla jouduimme odottamaan aika pitkään ja bussissa oli todella kuuma. Aurinko paahtoi täysillä, eikä Bussista saanut poistua. Urokseni oli kuumissaan ja läähätti oikein kovasti. Päätin sitten viedä sen ulos. No, siitähän ei meinannut tulla mitään. Rajamies tuli aseen kanssa, pistin tanassa kohti ja komensi takaisin. Minä, jukuri kun olen, en suostunut, vaan jatkoin sinne ulkorakennuksen suuntaan koira kainalossa. Hän tuli perässä ja selitti jotain, kieltä en ymmärtänyt. Näytin vaan koiraani ja varjoa, että sinne olen menossa. Näin etenimme ja sain koiran maahan ja vesipullosta kaadoin vettä päälle ja kastelin koiran. Koira alkoikin rauhottumaan vähitellen. Rajavartija seisoi vieressä ase kädessä. Oli turvallista olla :))

Sain oivalluksen! Huomasin "huussin" siinä päädyssä ja laitoin koiran hihnan sen miehen käteen ja menin vessaan :) Mies jäi hölmön näköisenä seisomaan hihna kädessä ja minä suoritin asiat ja tulin pois. Kiitin kauniisti ja odotin merkkiä, että milloin voin taas mennä autolle. reilun 30 min jälkeen minulle huudettiin bussista ja menin sitten viilentyneen ja rauhallisen koiran kanssa sinne bussiin takaisin. Kyllä porukat ihmettelivät, kuin uskalsin mennä sinne ulos, vaikka se rajavartija olisi voinut ampua minut karkurina tjms. No, koiransa eteen sitä jopa uhmaa kuolemaa.

Silloin muuten joutui maksamaan joka koirasta rajamaksua 10 dollaria. Viisumitkin tarvittiin ja ne piti hakea itse. Nykyisin on todella helppoa rajan ylittäminen, kun ei tarvitse edes välttämättä passia. Loppumatka sujuikin sitten hyvin ja päästiin väsyneinä, mutta onnellisina kotiin. Jalat ja selkä olivat kyllä vähän väsyneet siitä 1200 km seisomisesta, mutta kuten sanoin, mitä sitä ei koiransa eteen tekisi, että sillä on hyvä olla.

Seuraavaksi kerron matkastani Latviaan.

• Agility
• Flyball
• Match Show:t
• Pelastuskoiratoiminta
• Kaverikoiratoiminta
• Toko
• Koiranäyttelyopas

• Koiran epilepsia
• Patella luksaatio
• Silmätarkastus ja -sairaudet
• Koiran perusterveydenhoito
• Koirahieronta

Kirjoja aiheeseen liittyen:
Näyttelykoiran esittäminen
Koirasanakirja suomi-englanti-suomi ja koiranäyttelyopas
Koiranäyttelyyn!