Perhoskoirat.fi logo


Perhoskoirat.fi

Perhoskoirafoorumi
Harrasteet
Terveys
Ruokinta
Näyttelyt
Koulutus ja aktivointi
Kasvatus ja jalostus


Rotumääritelmä
Rekisteröintitilastot
Kasvattajahaastattelut:
Elpaho`s
Tinytails
Chaplin Line's

Galleria
Pentublogit:
Phalene Timi
Papillon Ciara
Phalene Dingo


Koirien hemmotteluhoidot uusi

Näyttelykokemuksia ulkomailta
Ensimmäistä kertaa
Liettuan näyttely
Nevsky Winner 2008


Palautelomake
Info
Linkit
Syysleiri 2007

Toko - tottelevaisuuskoe



Yleistä
Kouluttaminen
Toko Millan kanssa

Yleistä:

Toko, eli tottelevaisuuskoe saapui Suomeen 1960-luvun lopulla. Tokossa mitataan koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä ja opetetun käytöksen tasoa. Tarkoituksena on opettaa ohjaajalle oikeaa koiran käsittelytaitoa, ja koiralle hallittua ja miellyttävää käytöstä.

Tokossa on 4 tasoluokkaa: Alokas-, avoin-, voittaja- ja erikoisvoittajaluokka. Tokossa edetään 1-tuloksilla, joiden alin pisteraja määräytyy luokan mukaan (alokas ja avoin 160, voittaja ja erikoisvoittaja 256). Yhdellä 1-tuloksella pääsee seuraavaan luokkaan, mutta alemmassa luokassa saa kisata kunnes kasassa on kolme 1-tulosta, jolloin koira saa koulutustunnuksen, luokasta riippuen TK1-4, sekä mitalin. Tällöin on pakko siirtyä seuraavaan tasoluokkaan.

Kokeet ovat avoimia kaikille vähintään 10kk ikäisille koirille, jotka ovat tunnistusmerkittyjä ja rokotettu Kennelliiton sääntöjen mukaan. Erikoisvoittajaluokkaan osallistuvan koiran tulee olla täyttänyt 15kk.

Liikkeet vaihtelevat luokittain, mutta joka luokassa on seuraamista, liikkeestä seisomista sekä maahanmenoa, luoksetulo erilaisilla variaatioilla, sekä hyppy ja paikallamakuu.

Perhoset oppivat vaaditut liikkeet helposti, vaikka niiltä ei voikkaan samanlaista palavaa intoa tehtäviin odottaa kuin palveluskoirilta. Varsinkin alokasluokan liikkeet olisivat perustottelevaisuuden nimissä hyvä hallita joka perhosen. Kokokaan ei ole tässä lajissa este, sillä estehypyssä esteen kokoa voidaan säätää, ja koiran tarvitsee hypätä vain oman säkäkorkeutensa kokoinen este.

Tokosta saa parhaiten tietoa paikallisilta koirayhdistyksiltä tai rotuyhdistykseltä. Myös netistä löytyy hakemalla kaikenlaista vinkkiä ja neuvoa harrastamiseen ja liikkeiden hiomiseen.

Kouluttaminen:

Koiran koulutuksessa tulee olla alusta asti hyvin säännönmukainen ja vaatia koiralta täydelliset suoritukset. Tämä ei siis tarkoita, että pentukoiran tarvitsee istua käskystä heti, vaan koiraa avustetaan tarpeiden mukaan ja luovutaan avuista heti kun voidaan. Jos tähtää koulutuksellaan kilpailuihin, ei riitä esimerkiksi "sinnepäin" -perusasento. Pentukoirakaan ei mene rikki, vaikka se ei palkkaa saisi vinosta perusasennosta, vaan ymmärtää pikkuhiljaa, mikä on oikein ja mikä ei. Myös toistuvia käskyjä tulisi välttää. Koiralle ei tarvitse eikä saa hokea käskyä kolmea kertaa ja sitten odotella, josko koira jaksaisi totella. Jos käsky ei ole koiralle selvä, tarvitsee koira vielä apua opetellakseen sen. Joskus jopa opitut käskyt unohtuvat ja koira ei osaa istua käskyn jälkeen. Silloin tarvitsee vain yksinkertaisesti auttaa namilla tai kädellä ja muistutella koiralle vähän, että mistäs olikaan kyse. Kädellä auttaminen ei tarkoita sitä, että painetaan selästä ja pakotetaan koira istumaan, vaan nostetaan käsi kuonon yläpuolelle, jotta koiran nenä kohoaisi ylöspäin ja samalla takapuoli tipahtaisi alas.


Koiran koulutus olisi hyvä tehdä aina ilon kautta. Jos koira ei ymmärrä heti jotain asiaa, pitää kärsivällisesti opettaa se tassusta pitäen niin monta kertaa, että toiminto alkaa vähän muotoutua siellä pienessä karvaisessa pääkopassa. Harjoitus kannattaa lopettaa aina onnistuneeseen suoritukseen ja lisäksi kannattaa muistaa, että liiallinen toistaminen vie usein koiralta motivaatiota. Varsinkin, kun perhoskoira ei ole mikään maailman helpoin motivoitava, tulee harjoitusten olla lyhyitä ja ytimekkäitä. Kannattaa opettaa koira tekemään jokin temppu, johon voi aina vaikeat ja motivaatiota vievät harjoitukset lopettaa. Yleensä vaikeinta toko on ensimmäistä koiraansa kouluttavalle ohjaajalle, jonka pitää sisäistää käden liikkeet, käskyt sekä oikea palkkaus.

Aina kannattaa hakeutua oman alueen koirakerhoon. Kerhoilla on asianmukaiset kentät ja tarvittavat välineistöt sekä kaikista tärkein: koulutetut koulutusohjaajat, jotka neuvovat ja auttavat vaikeissa tilanteissa. Usein kerran viikossa pidettävä ohjattu koulutus ei ole koulutusta varten, vaan siellä saadaan neuvoja ja ohjeita, joita voi kotona sitten hyödyntää. Lisäksi koulutuksesta voi saada "kotiläksyjä," joita sitten pitää kotona treenailla sen mukaan, mitä pystyy ja miten koira jaksaa. Maksimissaan kymmenen minuutin harjoitus pari kertaa päivässä eikä edes joka päivä riittää koulutukseen. Joskus on hyvä pitää pidempiäkin taukoja. Narttukoirien juoksuaika pakottaa koiran ainakin tauolle ohjatuista harjoituksista, mutta usein juoksun aikana kannattaa kotonakin pitää harjoitustaukoa.

Olisi hyvä, että harjoituksissa käyttäisi aina sellaista palkkaa, jota koira muuten ei saa. Esimerkiksi jos koira on motivoitavissa namilla, kannattaa tokoharjoituksiin ottaa aina esim. nakkia. Tai jos koiralle riittää palkaksi lelu, kannattaa pitää aina yhtä lelua, jota ei muissa tilanteissa käytä. Tämä siksi, että koira ymmärtää namin hajusta, että nyt ollaan töissä ja pitää keskittyä täysillä.


Muistakaa, että koiran koulutus ei ole niin vakavaa, miltä se nyt saattaa tuntua ja kuulostaa. Vaikka toko onkin kurinalaista ja aivotyöskentelyä vaativaa (niin koiralta kuin ohjaajaltakin), pitää sitä tehdä hymyssä suin. Jos itsellä on huono päivä eikä mikään tunnu luistavan, niin melko varmasti oma mieliala siirtyy koiraan, eikä koulutuskaan toimi. Tällöin on hyvä jättää tokoilu väliin ja lähteä vaikka ulkoilemaan tai ihan vaan leikkiä koiran kanssa. Tokon pitäisi olla hauskaa koiran ja ohjaajan välistä vuorovaikutusta ilman tiukkaa pipoa ja kireää remmiä.

Toko Millan kanssa:

Milla on perheeni ensimmäinen koira ja aluksi Millan hankala luonne tuotti meille ongelmia. Puolivuotisuhmaiän koittaessa päätimme, että menemme Millan kanssa perustottelevaisuuskurssille. Niinpä minä (silloin 14v) löysin itseni oman paikkakunnan koirakerhon järjestämältä kurssilta, jossa oli niin isoja kuin pieniäkin koiria oppimassa koiranelämän perusjuttuja. Olimme aluksi ihan pihalla molemmat. Itse aloin ymmärtää aika nopeasti koulutuksen perustekniikoita, mutta Millaa ei kiinnostanut yhtään mikään. Tai kiinnosti; hallin mattojen tuoksut, muut koirat ja kaikki muu paitsi ohjaaja. Se, jos mikä olikin teini-ikäiselle koiranomistajalle kamala paikka, kun oma koira ei ollut pätkän vertaa kiinnostunut ja kaikki muut katsoi, kun yritimme suoriutua edes katsekontaktista. Ei siis mikään makea alku meidän uralle.

Alkukankeuden jälkeen, eli noin vuoden päästä alkeiskurssista, olin ymmärtänyt namien tärkeyden koulutuksessa. Aloin myös unohtaa ympärillä olevat koirakot ja kiinnitin yhä enemmän huomiota omaan koiraan. Ei ole muuten helppoa olla seurakoiran kanssa tokoryhmässä, jossa suurin osa on pk-koiria. Kunnioitusta alkoi sieltäkin suunnalta tulla, kun Milla ainoana ryhmässä pysyi paikallamakuussa kaksi minuuttia niin, että itse olin piilossa.

Siitä sitten pikkuhiljaa neuvovien koulutusohjaajien avustuksella pääsimme tekemään jo ihan kunnolla alokasluokan liikkeitä. Jossain vaiheessa ehti jopa säännöt muuttua ainakin hyppyliikkeen suhteen, joten eikun vaan opettelemaan liikettä ihan alusta asti uudelleen. Jossain vaiheessa huomasin, ettei Milla ota minkään näköistä noutokapulaa suuhunsa. Noutamisen koulutus venähti suunnitellusta vuodesta jopa viiteen vuoteen. Se on kyllä sellanen tarina, että sen voisikin tähän kirjuutella. No, joka tapauksessa kovan työn ja monen koulutusohjaajan jälkeen olen saanut yhteistyömme sellaiseksi, että voisimme liikkeiden onnistumisen puolesta kilpailla voittajaluokassa. Koskaan en kuitenkaan ole uskaltautunut viralliseen kokeeseen asti. Epävirallisissa ollaan käyty muutaman kerran ja ihan ensimmäisistä epiksistä toimme jopa palkinnotkin kotiin. Sijoituttiin meinaan 18 koirakosta kolmansiksi! Ei mikään tyhmä plikka ole tuo Milla siis.

Nyt se lupaamani tarina noutokapulasta. Noutoa aloittelimme jo Millan ollessa nuori tyttönen. Heti aluksi huomasin, ettei Millaa kiinnostanut lelun tuonti tai edes pito yhtään, noutokapulasta puhumattakaan. Aluksi yritin hyvällä saada Millan noukkimaan kapulan maasta tai ottamaan sen edes kädestäni ja välillä koitettiin vähän pahallakin. Mikään maan ja taivaan välillä ei toiminut. Muistan ilmeenkin, joka Millalla aina kapulan nähdessään oli. Aivan kuin se olisi näyttänyt keskaria ja kieltä samaan aikaan. Kun me yli kolme vuotta olimme asiaa pohtineet, löytyi ratkaisu joka oli ehkä oudoin mitä olin koskaan ennen kuullut. Milla fiksuna neitinä keksi ratkaisun kapulamörköön ihan itse. Opetin Millalle joskus aikoinaan, että se saa namin rasiasta jos itse olen liian kaukana antaakseni namin oikeaan aikaan. No, rasiastahan tuli aivan mahtava juttu Millan mielestä. Eräänä päivänä olin laittanut noutokapulan (joka vielä silloin oli tunnistusnoutokapula, eli pelkkä puunpalanen) säilytykseen rasiaan ja rasian lattialle odottamaan harkkaa. Maailman ahnein koira luuli, että rasiassa on kapulan alla nami ja alkoi ensin huutaa kapulalle ja lopuksi kaatoi rasian lyömällä sitä tassulla. En ensin edes tajunnut, mitä tapahtui ja laitoin kapulan takaisin rasiaan. Sama homma toistui, mutta tällä kertaa Milla yritti ensin suullaan ottaa kapulaa pois rasiasta. Siinä sitten äkkiä otin esille naksuttimen, josta on ollut todella paljon hyötyä melkeinpä kaikissa liikkeissä. Siinä sitten alotettiin Millan kanssa harjottelemaan ensin kapulan nostamista rasiasta, sitten ruokakupista ja loppujen lopuksi maasta käteen. Puolisen vuotta tehtiin sitten niin, että pyysin Millaa nostamaan kapulan käteeni. Siitä sitten pikkuhiljaa alkoi hakeminen onnistua ja nyt ollaan saatu hiottua liike jo kauniiksi. Ei meinaa neiti pysyä housuissaan, kun odottaa käskyä noutamaan.

Tuskastelisin varmaan vieläkin noudon kanssa, jos ratkaisua ei olisi löytynyt. Tai sitten olisin aikapäivää sitten kyllästynyt ja luovuttanut ja vaikka mitä. Tiedän myös noutajan, joka ei noutanut kapulaa. Joka aamu se kuitenkin toi sanomalehden sisään ja voi sitä päivää, kun postilaatikossa olikin NOUTOKAPULA! Sen jälkeen on sekin noutaja noutanut oikeasti.


Ikää Millalla on nyt 6,5 vuotta ja kisaura jäi hyvinkin lyhyeen. Sairastumisen ja lääkityksen takia emme voi virallisiin kilpailuihin osallistua, mutta harjoittelemista ja epävirallisia kokeita vielä jatkamme, ihan vain huvin vuoksi. Vaikka eläkeikä yllättikin, niin harrastus jatkuu suurinpiirtein samanlaisena kuin ennenkin, ilon kautta.

Kirjoittaneet:
Yleistä: Satu Rissanen, Papillon- ja Phaléneyhdistyksen Toko-yhdyshenkilö
Kouluttaminen: Maija Hallikainen
Toko Millan kanssa: Maija Hallikainen


sivun alkuun
Lajiesittelyt: Terveys: Yhteistyössä:
Koirasuomi.fi
Rotukoirat.fi



Kirjoja aiheeseen liittyen:
Arkitottelevaisuus
Koiran kotikasvatus ja tottelevaisuuskoulutus
Tottelematon koira
Tokoa koko elämä
Toko ja temput
Tie tottelevaisuusvalioksi

Sivustolla esiintyvien kuvien ja muun materiaalin luvaton käyttö ehdottomasti kielletty!