Matka Pietariin, ja kuinkas sitten kävikään?

Innostuin ulkomaan matkoista vähän yli vuosi sitten ja näyttelymenestyksen saattelemana päätin lähteä koettamaan onnea vähän pidempään. Niinpä varasin kaverini Melinan kanssa matkan bussimatkalle Pietariin. Meillä oli hyviä kokemuksia bussimatkoista, niiden helppouden ja turvallisuuden takia.

Yleensä matkaan lähtee vain vanhempi koirani, mutta päätin jostain päähänpistosta ilmoittaa mukaan myös Timi-pennun. Kun matka sitten lähestyi, kävimme eläinlääkärillä hakemassa molemmille pojille heisimatolääkkeet ja niskaan loisten häätö aineet. Pyysinpä vielä todistuksen koirien terveydestäkin.

Perjantaiyöllä sitten käänsin autoni nokan kohti Turun perukoita ja sinne matkasimme bussin lähtöpaikalle. Koirat pakattiin omaan metallihäkkiin ja matka saattoi alkaa. Melina saapui matkaan Helsingistä koiransa Lotan kanssa ja saatoimme purkaa puhumalla jännitystämme. Olin kuullut Venäjän rajasta kamalia huhuja, joten kauhulla odotin rajamuodollisuuksia. Ihmetyksekseni matka kuitenkin pääsi nopeasti jatkumaan kaikkien neljän passitarkastuksen jälkeen.

Ajoimme rajalta Pietariin, jossa olimme perillä iltapäivällä. Liikenne Venäjällä yllätti meidät täysin. Toisaalta tilaa bussille annettiin hyvin, mutta ohitustilanteet saivat suomalaiset pidättämään hengitystään ja rutistamaan penkkinsä käsinojia. Kun otti vielä huomioon teiden huonon kunnon, oli ihme, että onnettomuuksilta vältyttiin. Koirat pääsivät kuitenkin matkan välillä jaloittelemaan useasti ja hoitamaan tarpeensa.

Hotellimme Olkino oli varsin viihtyisä, tosin ulkopäin erittäin rapistunut rakennus. Henkilökunta oli todella mukavaa ja huonekin melko siisti. Ainut ongelma oli se, että parveke oli niin rapistunut, että piti pelätä sen lahoavan. Koirat olivat kaikin puolin innoissaan hotelliin pääsystä ja leikkivät kovasti.

Lauantaipäivänä kävimme näyttelypaikalla, joka oli aika kamala. Näyttely oli siirretty sisältä ulos rapistuneelle juoksukentälle, joka sateen jäljiltä oli pelkkää kuravelliä. Kannustimme lauantain ryhmäkilpailuun päässeitä bussimatkalaisia samalla, kun oma jännitys seuraavasta päivästä kasvoi uhkaavasti. Lauantai-iltana pesimme vielä koiriemme kriittiset paikat ja Melina trimmasi omaa springeriään. Jännitys oli niin käsin kosketeltava, että säikähdimme suunniltamme hotellin pihalla ollutta ilotulitusta. Luulimme sodan syttyneen. Onneksi asian laita paljastui pian, tosin Taavi oli hetken poissa tolaltaan. Illalla vielä tohinassa lainasimme naapurien näyttelyluetteloa, katsoaksemme mitä meillä oli vastassa.

Sunnuntaina herätys oli aikaisin ja laukut pyrittiin pakkaamaan mahdollisimman nopeasti. Harmiksemme ulkona satoi kaatamalla ja koiramme olivat aivan kiharia. Aamupalalla oli hiljainen tunnelma, eikä aamupalakaan maistunut. Otimme mukaan muutaman voinapin, jotta näyttelypaikalla saisimme syödä omia patonkejamme, jotka olimme ostaneet. Ruokaa tai juotavaa ei näyttelypaikalla ollut lainkaan tarjolla.

Näyttelypaikalle saavuttuamme pystytimme oman kupoliteltan. Hankintalistalla oli jo pitkään ollut näyttelyteltta, mutta eihän sitä saanut aikaiseksi ostaa. Niinpä värjöttelin perhosineni ja Melinan kanssa kupoliteltassa, syöden patonkia. Lotta parka joutui olemaan häkkeineen ulkona, sillä häkki ei olisi mahtunut telttaan sisään. Onneksi kuitenkin Lotan häkinpäällinen oli vedenkestävä.

Lotan vuoro oli esiintyä ensin, joten menimme kannustamaan sitä kehän laidalle. Kehäsihteeri kuitenkin muutti kehän järjestystä, enkä voinut jäädä odottamaan kehän alkamista vaan otin koirani kainaloon ja painelin omalle kehälleni. Sain koiran pitelyapua mukavalta bussimatkalaiselta, sillä koirani esiintyivät peräkkäin.

Tuomari Paula Hartinger oli mukava ja iloinen ikäneito. Kehään menivät ensin perhoset, joissa kilpaili kaksi suomalaista koiraa. Suomalainen uros tuli vsp:ksi ja narttu oli pn2, näin ollen molemmista tuli venäjän muotovalioita. Tällä välin Melinan kehä oli ohi ja hän tuli kertomaan iloisia uutisia, hänen koiransa oli ollut rop.

Sitten oli minun vuoroni viedä Timi kehään. Sade hankaloitti hommaa huomattavasti, sillä eläväkorvainen Timi oli sitä mieltä, ettei korvia voi pitää alhaalla niin kovassa sateessa. Kaikki kuitenkin meni nappiin ja Timistä tuli rop pentu.

Seuraavaksi nappasin esitettäväkseni Taavin. Näyttely oli Taaville tärkeä, sillä sieltä olisi mahdollisuus saada se "viimeinen" cacib. Niinpä sitten kädet täristen esitin koirani kehässä. Kiinnitin huomiota tuomarin antamaan hyvään arvosteluun, ja kun vihdoin sain kuulla koirani saanen excellentin purskahdin kehän laidalla itkuun. Venäläiset kanssakilpailijat ihmettelivät, kun koirani oli pu 1 ja itkin itkemistäni.

Ryhdistäydyin kuitenkin rop kehään, jossa vastassa oli venäläinen phalene narttu. Tuomari laittoi kuitenkin Taavin ropiksi ja samalla siitä tuli Venäjän muotovalio ja Kansainvälinen muotovalio, joka odottaa vahvistusta. Muillakin matkalaisilla oli mahtava päivä ja kaikkien viiden sunnuntain ryhmäläisen koirasta tuli rop ja kahdesta intti.

Kehän jälkeen lähdin toimistoon maksamaan valionarvon, joka maksoi 35€ Sain vielä cacibista pokaalin ja päädyin ostamaan ruusukkeen. Venäjällä ei mitään ruusuketta saa, joten ostin 30€ arvoisen ruusukkeen yhdeltä myyjältä. Ryp kehän alkuun oli vielä hieman aikaa, joten söimme hieman patonkeja ja kasasimme tavaroita.

Loppukehään ensin meni Timi, joka kuitenkin päätti touhun jo riittävän ja haisteli vaan maata. Nopeastihan sitten päästiin kehästä pois. Melinakin kävi Lotan kanssa Juniorikehässä ja Ryhmän kahdeksan ryp kehässä, kuitenkaan sijoittumatta.

Lopulta koitti ryhmä yhdeksän kehä ja Taavin kanssa astelimme kehään. Odotukseni eivät olleet korkealla, sillä katsoessani kilpakumppaneita ajattelin, että meillä ei ole mitään mahdollisuutta. Tuomari katsoi koiria hyvin pitkään. Tämä tuntui erittäin ikävästi takareisissä, sillä olimme jo seisseet monta tuntia sateessa. Lopulta tuomari alkoi valita koira jatkoon ja ihmetyksekseni hän vinkkasi meidät mukaan. Jatkossa oli myös ainakin villakoiria, lhasa-apso, shitzu ja bichon frise.

Tuomari kävelytti kutakin koiraa ja haki sitten ruusukkeet. Ensimmäisen ruusukkeen hän antoi vieressä seisseelle bichon friselle, josta tuli ryhmän kolmas. Ajattelin tilaisuutemme menneen. Yllättäen tuomari kuitenkin antoi sinisen ruusukkeen meille, tehden Taavista ryhmänsä toiseksi parhaan. Olin niin yllättynyt, että tuomarikin alkoi nauraa. Saimme lahjaksi pytyn ja 4kg koiranruokaa.

Tämän jälkeen pakkasimme tavaramme ja siirryimme bussiin. Lähdimme ajamaan takaisin Suomeen, joskin pysähdyimme vielä ostamaan tuliasia rajapuodista. Harmiksemme tällä kertaa tullissa kesi 1,5h ja Suomen puolella vielä tarkastettiin kaikkien koirien sirut. Lopulta olimme perillä kotona klo 5. Koirat olivat ihan poikki ja menivät suoraan nukkumaan.

Kaiken kaikkiaan reissu oli paljon mukavampi kuin uskalsin odottaa. Ihmiset olivat ystävällisiä ja maa oli muutenkin siisti. Enköhän vielä löydä koirineni tien Venäjälle ja lähde uudestaan kisaamaan. Suosittelen kaikille ensikertalaisille bussimatkoja, sillä silloin ei tarvitse huolehtia kaikesta itse ja on aina joku, jolla on vastuu matkasta.

• Agility
• Flyball
• Match Show:t
• Pelastuskoiratoiminta
• Kaverikoiratoiminta
• Toko
• Koiranäyttelyopas

• Koiran epilepsia
• Patella luksaatio
• Silmätarkastus ja -sairaudet
• Koiran perusterveydenhoito
• Koirahieronta

Kirjoja aiheeseen liittyen:
Näyttelykoiran esittäminen
Koirasanakirja suomi-englanti-suomi ja koiranäyttelyopas
Koiranäyttelyyn!